lauantai 20. syyskuuta 2014

Värioppia

Leijuin aamulla vielä myönteisen tukipäätöksen johdosta, eikä päivän opiskeluaine antanut aihetta odottaa maan pinnalle palaamista; meillä olisi VÄRIOPPIA!

Värit ovat minulle kaikki kaikessa! Ahdistun, tylsistyn, synkistyn värittömässä ympäristössä, toisaalta väreiltään kakofoniset tilat saavat aikaan samankaltaisia reaktioita ja jopa vihaa. Päälläni olevat vaatteet vaikuttavat mielialaani ja sama toisinpäin: valitsen vaatteiden värit mielialan mukaan. Ja kyllä, minun uneni (joita näen paljon!) ovat värillisiä!

Päivän tehtävän aiheena oli tehdä kollaasi inhokkiväreillä.Yllätyin siitä miten helposti pääsin työssäni alkuun, yleensä kaikki ikävät asiat/ oman mukavuusalueen ulkopuolelle joutuminen sammuttavat inspiraationi. Tehtävässä oli kuitenkin niin paljon niitä itselle rakkaita elementtejä (käsillä tekemistä, sommittelua, kollasitekniikka) että inhokkivärien käsittelykin muuttui jopa hauskaksi! Ja voi miten ihania materiaaleja löysimmekään tähän asti niin salaperäisesti kiinni pysyneistä kaapeista.

Itselläni ei ole sinäänsä mitään inhokkiväriä, mutta maanläheiset sävyt eivät lukeudu suosikkeihini, joten niitä siis lähdin työstämään.


Tapani mukaan työskentelin lattialla. Valmiin työn oikeasta yläkulmasta puuttuu selvästi "jotakin". Täytynee lisätä seuraavana koulupäivänä puuttuva elementti, että pystyy katselemaan tätä luokan seinällä.

Ei kommentteja: