tiistai 21. lokakuuta 2014

Deko ja New York

Viime viikko oli melko toiminnallinen : esillepanoja, näyteikkunoita ja piirtämistä.

Ensin harjoiteltiin esillepanojen tekemistä.


Esillepanot piti rakentaa aikakauslehden myynninedistämiskamppanjaan. Valitsin Deco-lehden ja toteutin esillepanon lehdestä löytyneen sisustuskuvan tunnelmaa mukaillen. Taustaksi piirsin tähtitieteellisen-kartan, tietosanakirjat tuunasin vanhan näköisiksi liimaamalla niihin netistä löytämäni selkämykset, ja lampunvarjostimen luurangon yhdistin ikean spottiin. Vielä muutama lehti rullalle lasilieriöihin ja loput pöydälle. Lopputulos ei mitenkään tyydytä itseäni, mutta koska aika ja materiaalit olivat rajalliset niin tähän oli tyytyminen.

 Seuraavana päivänä tehtiin näyteikkunoita.

Toimeksiantoni oli:
Aihe - New York
Tuote - tuontiastiat
Kohderyhmä - nuoret aikuiset

Visioin ensin taustalle Nykin silhuettia kaksoistorneineen, mutta päädyin kuitenkin vapaudenpatsaaseen. Keltaisen taksin lisäsin taustalle yhtymäkohdaksi keltaisille astioille. Koska kohderyhmänä ovat nuoret aikuiset, päädyin pitämään väriskaalan hillittynä; harmaan sävyjä ja korostusvärinä edellä mainitsemani keltainen.
Tuotteiden esillepanossa pyrin pitämään mielessäni oppimiamme sommittelu "sääntöjä" kuten: kolmion muotoon rakennetussa sommitelmassa katseen on helppo kiertää ja tuotteita on hyvä olla pariton määrä. Ratkaisin parittomuus dileeman tekemällä parillisista pinon ja kulhojen keskelle lisäsin hintakyltin viidenneksi tuotteeksi.
 Kolmion muotoon rakennetussa sommitelmassa
katseen on helppo kiertää
Tuotteita pitää olla
pariton määrä

Työtä ei ole vielä arvioitu, mutta itse olen lopputulokseen tyytyväinen.

Ei kommentteja: